Tämän kertaisen kotinsa oven avaaja on Marja-Liisa Rönkkö. Hän on isän että äidin puolelta kaskenraivaajageenit perinyt, 60-lukua mukanaan kuljettava kulttuurihallinnon pitkän linjan ammattilainen. Erityiset osaamisalueet: museotyö, kuvataiteet, arkkitehtuurin tutkimus ja kaupunkikulttuuri, erityisesti Helsingin historia.
Kulttuuriperinnön vaalija elää niinkuin opettaa eli eettisistä syistä asuu yli varojensa Museoviraston suojelemassa Kenraalien talossa.
"Minähän olen oikeesti teatterintutkimuksen lisensiaatti ja taidehistorian tohtori, joka olen edennyt ja peruutellut Satakunnan Museon museoamanuenssista, Helsingin kaupunginmuseon johtajuuden ja Valtion taidemuseon ylijohtajuuden kautta Helsingin yliopiston museologian yliopistonlehtoriksi ja dosentiksi... hohhoijaa, tyypillinen epäonnistuneen taiteilijauran raskassoutuinen kompensaatio...)" erittelee Marja-Liisa itseään pilke silmäkulmassa.
Tilaisuuden kunniaksi on aikoinaan 10-vuotislahjaksi saatu, installaationa toiminut piano herätelty onnistuneesti uudelleen henkiin.
Juuri juhlavuottaan viettänyt Kaj Chydenius esittää ikivihreitään ja tulevia sellaisia Taru Nymannin kanssa. Taru on suomalaislaulajien kirkasääninen suuri "tuntemattomuus" ehkä tietoisesti pitämänsä matalan profiilin vuoksi.
Kokonaisuus rakentuu kahdesta osasta; eka puolisko on vuodenaika-aiheisiin runoihin sävellettyjä lauluja. Toinen puolisko sisältää meille "tärkeiden laulujen listalla hyvin sijoittuneita lauluja" valistaa Taru. Kaikki illan runoilijat ovat suomalaisia.
Illan aloittaa jo aijemmin projektissa esiintynyt Akashapushpa Pieni tulitikkutyttö performanssillaan.
Illan päättää talon vintille lämpiävä sekasauna.
Tervetuloa Kruununhaan kallioille, kukkuloille ja laaksoihin virittymään vapun henkeen mitä sopivimmalla ohjelmistolla.
Gastronomia: Nyyttikestit ja malja pianonväristä punkkua. Tuliaisina mm. tuokkosellinen uus-suomalaista mämmileipää ja tryffeleitä.
Valitettavasti tekijänoikeudellisten syiden vuoksi musiikki on jouduttu editoimaan pois dokumentaatiosta.