Tervetuloa meille projektin toiseksi viimeinen tilaisuus järjestetää Vuosaarelaistuneen performanssitaiteilija Willem Wilhelmuksen kodin parvekkeella. Kaksitoista, toisilleen täysin tuntematonta, ihmistä kokoontuu syödäkseen yhdessä tällä terassilla. Heidän "pääsymaksunsa" olkoon oma tarina jonka he voivat kertoa etukäteen.
Tarina voi olla mikä tahansa mutta sen pitää olla tarina joka on kerrottu kerran tai pari aiemmin tai ei ollenkaan, toistaiseksi. Outo tapahtuma, henkilökohtainen kokemus, unelma tai kokonaan fantasiaa….
"10-vuotiaana olin menettää kouluni Miss 4.B -tittelin ääntenlaskijoiden sähläyksen vuoksi". Näin kirjoitti yksi iltaan osallistuja tarinassaan. Illan isäntä on tarinankertoja. Hän kertoo/toistaa kuulemiaan tarinoita edelleen. Ehkä hän lyhentää niitä, tai lisää omia ajatuksiaan tai muuttaa tarinan kulkua. Kaksitoista eri tarinaa kerrotaan vieraille niin että he eivät tiedä alkuperäistä tarinan kertojaa.
Isäntä Willem Wilhelmus on hollantilaissyntyinen suomalainen performanssitaiteilija. Tällä pienimuotoisella työllään hän haluaa tarjota oman vastamyrkkynsä nykyiselle mediaseksikkäälle käyttäytymiselle.
Hän on naimisissa kauniin ja lahjakkaan taidemaalari Anna Wilhelmuksen kanssa. He asuvat yhdeksän vuotiaan jalkapallohullun Leonardo poikansa kanssa kauniissa kodissaan Vuosaaren taiteilijatalossa.
Gastronomia: Ruokana on grillattua lammasta ja juomana punaviiniä ja vettä.
12 people who mostly don't know each other come to eat together.Their entrance fee is a story they told or wrote on forehand to the host. Phone: 041-51957239 or email: kivi@tervetuloa.info The story can be about anything but it has to be a story that has been told maybe once or twice or even not at all so far. Strange happenings, personal experiences, dreams,fantasies.. The host will be the storyteller. He will take the stories he hasheard and tell them further. Maybe he will shorten them, or add his own thoughts and fantasies or change the line. In the end 12 different stories will be told to the guests without them knowing who's the originator. Gastronomy: The food will be roasted lamb. The drinks red wine and water.
Host Willem Wilhelmus is a dutch born finnish performance artist. With his small scale work he wants to offer an antidote to contemporary mediagenic behaviour.
He is married to painter Anna Wilhelmus. They live together with their 9 year old football crazy son Leonard in a beautiful apartment in the artists house in Vuosaari. The event will take place on their balcony from 7- 9 pm.