Koti: Adolfo, Anitta , Nico ja Nita Vera. Olen Adolfo Vera. Tulin Suomeen pakolaisena 1973 Chilen sotilasvallankaappauksen jälkeen. Täällä opiskelin valokuvausta taideteollisessa korkeakoulussa vuoteen 1982 saakka, jonka jälkeen olen tehnyt joitakin teoksia, jotka liittyvät paljon pitämääni aiheeseen;
Työ ”joka ei ole kuollut, ei tiedä mitä on sanoa hyvästi” käsittelee menetettyjä paikkoja ja ihmisiä, joiden kanssa niissä elin.
Kaikilla meillä on muistoja, mutta kun menetämme sen paikan, johon muistot liittyvät, hälvenevät niihin liittyvät muistotkin, aivan kuin eivät olisi olleetkaan. Lakkaamme ikään kuin olemasta niissä.
Työ on kaksitasoinen. On yksi valokuva eräästä paikasta, jonka katsoja näkee suoraan ja sitten on joitakin linnun pesiä, joiden sisällä on kuvia menneistä ja menetetyistä hetkistä ja tapahtumista. Kuvan kohde on ulkoa ja sen näkevät kaikki, mutta pesien sisällä oleva on jotain omaani, ei kaikkien nähtävissä olevaa.
Nyt haluan kutsua teidät jakamaan tämän ihmisteni kanssa, ystävien, jotka ovat muuttuneet vain varjoiksi.
Tuona iltana jaan kanssanne tyypillisen chileläisen aterian. Syömme empanadoja kera maukkaan viinin muistaaksemme kaikkia, jotka ovat jääneet tälle tielle. Aihepiiriä/tematiikkaa Adolfo Vera käsitteli myös näyttelyssään Kuva: Jani Saikko Kruunuhaan kultturilyhdyssä, Laterna Magicassa viime syksynä sekä Jukka Male museossa kesällä 2005.
Kitara Mikko Nousiainen
Soy Adolfo Vera, llegué a Finlandia, el 1973, como refugiadodespués del golpe militar en Chile. Aquí estudié fotografía en Taideteollinen Korkeakoulu hasta el 1982 y luego he hecho algunostrabajos que se relacionan con un tema que me entusiasma mucho; sonlos recuerdos, lo que queda de ellos y lo que se pierde.
En el trabajo "Quién no ha muerto no sabe lo que es decir adiós" setrata de la perdida de los lugares y al mismo tiempo de las personas con las que compartí un día.
Recuerdos todos tenemos pero cuando perdemos el lugar, lareferencia de ese recuerdo, es como si ya no existiese eso, dejamosde ser.
El trabajo cuenta con dos niveles, una foto de un lugar que uno vedirectamente y unos nidos de pájaro que tienen en su interiorimagenes de situaciones perdidas. El lugar esta afuera, lo venodos pero los interiores de los nidos es algo mío que no lo ventodos.
Ahora quiero invitarlos a ustedes a compartir con mi gente que yano está, amigos que se han covertidos solo en sombras. Esta nochecompartiré con ustedes una comida tipica chilena, empanadas y un buen vino tomaremos para recordar a todos los que hemos quedado enel camino.
En su última exposición, en Laterna Magica, Adolfo Vera trato este tema.
